Valmentajuuden merkitys dropout-ilmiöön | Blogipostaus

28.7.2021

Valmentajuuden merkitys dropout-ilmiöön

Crace ja Temple (2015) jakavat Drop out -ilmiöön vaikuttavat tekijät kolmeen osaa: Sisäiset, rakenteelliset ja ihmistenväliset tekijät. Valmentajien kouluttaminen ja ihmiskäsitys on yksi merkittävä drop out -ilmiöön vaikuttava tekijä, joka vaikuttaa vahvasti taustalla joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Harjoittelussa, kilpailuissa ja otteluissa on tapahtunut valtava muutos sekä yksilö- että joukkuetasolla. Olympialaisia on järjestetty yli sadan vuoden ajan. Sen sijaan MM- ja EM-kilpailujen historia on nuorempi. Suurin muutos on kuitenkin ammattiurheilun synnyssä. Vielä 60-luvulla Urho Kekkonen kirjoitti Suomen Urheilulehdessä, että Olympialaisiin voi osallistua vain amatöörit eli urheilijat, jotka harjoittele ja kilpaile päätoimisesti.

Ammattiurheilua lienee ennen toista maailman sotaa ollut vain Pohjois-Amerikassa ja ehkä Englannissa. Paavo Nurmi juoksi Amerikassa itselleen alkuomaisuuden, mutta myöhemmin hänet julistettiin Euroopassa ammattilaiseksi. Nurmi on myös hyvä esimerkki sen ajan urheilijasta. Hänellä ei ollut ammattivalmentajaa, vaan vain valmentajan virkaa tekevä kello, joka kädessä hän juoksi.

Paljon on siis tapahtunut. Urheilusta on kehittynyt globaali viihdebusiness. Urheilu on työ ja urheilun ympärillä on paljon ihmisiä epäsuorasti urheilusta eläviä, kuten urheilutoimittajat. Urheilun sponsorointi ja mediabusiness ovat saavuttaneet valtavat mittasuhteet. Viime vuosikymmenet ovat myös mahdollistaneet useille ammattilaisille ja valmentajille miljoonien palkkiot.

Kilpailu huipulle on luonut kilpailun metodeista, miten lahjakkaista nuorista kehittyy lajin huippuja. Valmennustiedon merkitys nähdään yhä suuremmassa roolissa. Kaikkialla maailmassa tutkitaan, miten ihmisen suorituskykyä voidaan parantaa. Tieteelliset metodit on otettu käyttöön tuhansissa yliopistoissa, urheiluopistoissa, akatemioissa ja lajiliitoissa.

Yli viiden vuosikymmenen kokemukseni jääkiekkovalmentajana sekä kansallisella että erityisesti kansainvälisellä tasolla useissa joukkueissa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa on osoittanut kuinka eri kulttuurien näkemykset urheilusta ja valmentamisesta eroavat suuresti toisistaan. Esimerkiksi USA ja Venäjä.

Yllättävää kuitenkin on se, että erilaiset kulttuurit toimivat yhdessä suhteessa samalla tavalla. Kaikkialla urheilijaa ja hänen kehittymistään, harjoitteluaan ja kilpailua lähestytään pääsääntöisesti luonnontieteeseen perustuvilla näkemyksillä. Valmennuksen ihmiskäsitys on hyvin biologis-fysiologiskeskeinen, jopa tarkasti rajattujen ominaisuuksien kehittäminen. Voidaan puhua kehon muokkauksesta yhdistettynä mielen manipulointiin, siis ns. henkiseen valmennukseen.

Ihmisen keho/mieli-haaste on ratkaistu perinteisesti dualistisen ihmiskäsityksen mukaisesti. Nuori urheilija on valmennusmetodien kohteena, objektina. Tulevaisuudessa ehkä vaikein haaste on juuri urheilijan tai pelaajan ihmiskäsitys. Siirtymisestä monipuolisempaan ja moniulotteiseen holistiseen ihmiskäsitykseen on onneksi jo merkkejä. Urheilijan urheiluaktin päätavoite on kilpailuakti tai peliakti. Tämän esiintymistapahtuman optimaalinen onnistuminen on kokonaisvaltainen tilanne, jossa kaikkien (erikseen, erillään) harjoiteltujen ihmisenä olemisen ulottuvuuksien synergia ratkaisee peliaktin onnistumisen pelaajan potentiaalin rajoissa. Mukaan lukien useissa lajeissa yhteistyö, vuorovaikutus, kommunikaatio ja vastustaja.

Ihmiskäsitys

Urheiluvalmennuksessa on menossa perusteellinen muutos, joka koskee jokaista mukana olevaa tasoa: Johtajia, valmentajia ja urheilijoita. Urheilu on ihmiskeskeistä, vuorovaikutuskeskeistä ja ihmisten välistä toimintaa aina faneihin, mediaan ja sponsoreihin asti. Urheilu on ihmisenä olemisen ikiaikaista toimintaa, varmaankin jo aikojen alusta, kun ihminen nousi kahdelle jalalle.

Olemme siirtymässä ymmärtämään urheilun ihmiskäsitystä huomattavasti aikaisempaa laajemmin ja syvällisemmin. Muutosvaihe on ollut käynnissä jo vuosikymmeniä, lähinnä kehittyneen ammattiurheilun ja valmennustiedon kautta. Tieteellinen näkökulma on noussut suureen rooliin. Valmennusmetodien merkitys menestyksen taustalla on ymmärretty. Ihminen biologisena organismina, fysiologisena koneena ja taito eri lajeissa harjoittelun keskeisinä elementteinä ovat tulleet riittämättöminä tiensä päähän. Näkökulma on avautumassa ihmiseen holistisena esiintyjänä, ei pelkkä suorittaja vaan monipuolinen ja moniulotteinen esiintyjä, pelin luoja ja ilmaisija.

Olemme ymmärtämässä urheilusuorituksen, peliaktin kokonaisvaltaisuuden. Omalla urallani valmentajana tutustuin 70-luvulla eksistenttiaaliseen ajatteluun, “existence comes before essence“ eli ihmisenä olemisen ymmärrys matkalla mihin tahansa ihmisen tekoon, toimintaa jne. Lopullinen ihmiskäsityksen avautuminen tapahtui filosofi Lauri Rauhalan avulla, tutustuminen hänen ajatteluunsa ihmiskäsityksestä. Rauhalan moniulotteinen ihmiskäsitys, situaatio, kehollisuus ja tajunnallisuus on avannut minulle valmentajana uuden lähestymistavan pelaajaan, joukkueeseen, harjoitteluun ja ottelutapahtumaan,

1991 ilmestyi holistisen ihmiskäsityksen eräs moderneista perusteoksista. Embodied Mind, cognitive science and human experience, tekijöinä Frank Varela, Evan Thompson ja Eleanor Rosch. Filosofi Timo Klemolan kirjat Ruumis liikkuu, liikkuuko henki (1998) ja Taidon filosofia-Filosofin taito (2004). Tänä vuonna on ilmentynyt Vilma Hännisen ja Elisa Aaltolan toimittamana Ihminen kaleidoskoopissa, ihmiskäsitysten kirjoa tutkimassa

Valmennuksen kehittyminen biologis-fysiologiskeskeisestä holistiseen ajatteluun tulee vaikuttamaan myös dropout-ilmiöön, koska kokonaisvaltainen urheilijan kehittäminen huomioi nuorten erilaiset lähtökohdat paremmin.

Alpo Suhonen